Historia

Neljä kauppiaiden perustamaa alueellista tukkukauppaa, Savo-Karjalan Tukkuliike, Keski-Suomen Tukkukauppa Oy, Kauppiaitten Oy ja Maakauppiaitten Oy sulautuivat yhteen muodostaen Keskon lokakuussa 1940.

1940

Perustaminen

Neljä kauppiaiden perustamaa alueellista tukkukauppaa, Savo-Karjalan Tukkuliike, Keski-Suomen Tukkukauppa Oy, Kauppiaitten Oy ja Maakauppiaitten Oy sulautuivat yhteen muodostaen Keskon lokakuussa 1940. Keskon liiketoiminta alkoi vuoden 1941 alussa.

Näytä lisää

1950

Kasvun aikaa

Tavarasäännöstely ja tuontirajoitukset hidastivat kaupan kasvua 1950-luvun alkuvuosina. Vuosikymmenen loppupuolella säännösten vapautuessa ryhdyttiin luomaan erikoiskauppojen verkostoja aiempien sekatavarakauppojen sijaan. Keskolla oli merkittävä rooli liiketyyppien kehityksessä. Ensimmäisenä panostettiin K-rautakauppaverkoston ja Keskon rautatavaroiden varastointijärjestelmän luomiseen. Myös maatalous- ja konekauppaa ryhdyttiin käynnistämään voimallisesti.

Näytä lisää

1960

Uusi suunta

Vähittäiskauppa muuttui 1960-luvulla elintarvikekaupassa merkittävästi. Omavaraistalouden vähentyessä mm. tuore-elintarvikkeet tulivat kauppoihin ja sekatavarakauppojen muuttuminen varsinaisiksi elintarvikemyymälöiksi alkoi.

Näytä lisää

1970

Tietotekniikasta kasvuvoimaa

Keskon kasvu jatkui 1970-luvulla tasaisena erityisesti elintarvikekaupassa. Menestystekijänä oli uusi liiketyyppi "K-halli". Erikoisliikeverkostoa ryhdyttiin vahvistamaan uudelleen. Liiketyyppikehitys siirtyi kaupallisten ryhmien vastuulle. Kesko ja K-kauppiaat lähtivät mukaan käyttötavara- ja rauta-alan vähittäiskauppaan. Kesport-ketju syntyi. Ensimmäinen Citymarket-tavaratalo perustettiin Lahteen vuonna 1971.

Näytä lisää

1980

Uusia investointeja ja omistajia

1980-luku oli Keskolle suurien investointien vuosikymmen. Turkuun ja Ouluun saatiin uudet tilat aluekeskoille, rakennettiin uusi keskusvarasto sekä useita merkittäviä vähittäiskauppoja. Investointien rahoittamiseksi osakepääomaa korotettiin. Osakkeenomistajien määrä kasvoi 20 000:lla.

Näytä lisää

1990

Ketjutoimintaan

Vähittäiskauppojen uusi liiketyypitys ja siirtyminen ketjumaiseen toimintaan muuttivat Keskon organisaatiota ja toimintaa merkittävästi. Toimintojen keskittäminen jatkui. Alueyksiköiden määrä väheni viiteen ja ne keskittyivät pääasiassa päivittäistavarakauppaan. Ketjuyksikkö- ja tulosryhmäorganisaatio sekä toimintojen yhtiöittäminen loivat asiakaslähtöisen ja tuloshakuisen toimintatavan.

Näytä lisää

2000

Kansainvälistyminen

1990-luvun puolivälissä käynnistynyt Ruotsin ja Baltian markkinoihin perehtyminen sai vauhtia vuosituhannen vaihtuessa. Keskeiseksi kansainvälistymisen keihäänkärjeksi muodostuivat rautakauppa ja K-rauta-liiketyyppi. Kesko laajensi myös maatalouskauppansa kaikkiin Baltian maihin ja saavutti varsin lyhyessä ajassa markkinajohtajan aseman alueella.

Näytä lisää

2010

Verkkokauppaa ja vahvaa kasvua

Ostaville asiakkaille kaupan kansainvälistyminen tiesi valinnanvaran kasvua ja ostamisen helppoutta. 2010-luvulla internetin käytön yleistyminen ja verkkokaupan vallankumous tekivät ostamisesta entistä helpompaa ja johdattivat kaupan alan uuteen käännekohtaan.

Näytä lisää

2020

Toimintaympäristö muuttuu

Kesko ja K-ryhmä tekivät uusia ennätystuloksia toimintaympäristöä mullistaneista maailmanlaajuisesta koronapandemiasta ja Ukrainan sodasta huolimatta. Korona-aika kiihdytti erityisesti ruuan verkkokaupan kasvua ja toi uusia ilmiöitä, kuten ravintolatasoiset valmisruuat kauppoihin. 

Keskolaiset muuttivat vuonna 2019 uuteen päätoimipisteeseen, K-Kampukselle, Helsingin Kalasatamaan. 

 

 

Näytä lisää
Päivitetty 08.08.2021
Takaisin ylös